Omavaraisuus

Omavaraisuus on tämän blogin punainen lanka, ja siksi haluan avata käsitettä hiukan. Omavaraisuuden voi ymmärtää monella tapaa ja termiä käytetään vaihtelevasti; joku saattaa ihailla parvekepuutarhaa pitävää omavaraiseksi, joku on onnistunut saamaan itsensä lähes täysin riippumattomaksi ympäröivästä maailmasta. Yleisimmin omavaraisuus ymmärrettäneen kestävänä elämäntapana, jossa pyritään kuluttamaan vähemmän ja tuottamaan valtaosa ravinnosta itse. Laajemmin ajateltuna omavarainen ihminen tuottaa itse myös sähkön (tai elää ilman sitä), on riippumaton vesijohtoverkosta ja valmistaa myös pääosan vaatteista ja käyttötavaroistaan itse.

Omavaraisuus ei ole meillä elämäntapa, vaan tavoite, johon on vielä paljon matkaa. Ensimmäinen askel on ruuan tuottaminen. Tässäkin asiassa on vaikea saavuttaa täydellisyyttä, sillä esimerkiksi sokeri, suola, mausteet ja jauhot ovat vaikeasti itse tuotettavia. Liha-, maito-, muna- ja kasvistuotanto ovat kuitenkin jo hyvässä vauhdissa. Alla viime kevään esikasvatuksia sekä ensimmäinen vuohenmaitojuusto.

Eläinten ruokinnassakin omavaraisuutta voisi kehittää. Heinän tuotannossa ollaan periaatteessa omavaraisia, kun ne käsipelillä kerätään ilmaiseksi naapurin kesantopellolta. Kun tilaa saadaan ensi kesänä lisää navetan rakentamisen myötä, voisi kerätä lehtipuukerppuja talven varoiksi. Sitä seuraavana kesänä ajatuksena on kauran ja herneen kasvattaminen sekapellossa; tästä voidaan kerätä valkuaispitoisia lyhteitä talviruokintaan.

Omaan vaate- ja käyttöesinetuotantoon on vielä matkaa, mutta ajatus ei enää ole niin kaukaa haettu kuin esimerkiksi vuosi sitten. En ole käsityöihminen, mutta oppia on lähipiirissäkin tarjolla. Villasta saa kehräytettyä lankaa ja huovutukseen sekä turkistöihin olen kouluttautumisen kautta hiukan perehtynyt. Alla kuva koulutuksessa tehdystä lampaanturkisliivistä. Liivin voi kääntää myös karvapuoli ylöspäin. "Aloitan oman vaatetuotannon" voisi laittaa seuraavan kahden vuoden suunnitelmaan.