Kana sanoo kot kot kot

Kanat olivat aikoinaan ensimmäiset "tuotanto"eläimeni, ja koenkin erityistä viehtymystä kanoihin. Kanat ovat helppohoitoisia ja hauskoja eläimiä. Aloitin kanojen pidon sukulaiselta saadusta sekalaisesta parvesta, mutta siirryin viime kesänä piikkiöläiseen maatiaiskantaan.

Yleiskatsaus kanojen hoitoon

Kana on laumaeläin, ja kanoja tulisikin pitää parvena. Kolmekin kanaa muodostaa parven, mutta itse suosittelisin pidettäväksi vähintään neljää kanaa, jotta parvi pysyisi parvena vaikka yksi kana menehtyisi. Kanat munivat myös ilman kukkoa, mutta jälkeläisiä on kukottomalta parvelta tietysti turha odottaa. Lisääntymisen lisäksi kukko tuo kanaparveen turvallisuuden tunnetta ja "ryhtiä". Yhtä kukkoa kohden suositellaan pidettäväksi 5-10 kanaa, jottei kukko rasittaisi kanoja liikaa polkemisellaan (eli astumisella). Itselläni on tällä hetkellä neljää kanaa, eikä ongelmia ole ollut. Kalervo-kukko on kyllä erityisen kohtelias ja kanat saavat kulkea paljon vapaana, mikä varmasti vaikuttaa myönteisesti asiaan.

Kanojen parvikäyttäytymiseen liittyy vahvasti myös tarkka hierarkia eli nokkimisjärjestys. Joskus voi harjaantumatonkin ihminen huomata kanaparven pohjimmaisen nokitusta niskasta. Käytöksen voimakkuus vaihtelee paljon, oman näkemykseni mukaan parven suuruus ja käytössä oleva tila ovat ratkaisevia seikkoja. Oma parveni on sen verran sopuisa, etten itsekään ole varma kanojen hierarkiasta.

Maatiaiskanalan tilavuudeksi suositellaan 4-5 kanaa/ m2. (Maatiainen ry). Toki mitä enemmän tilaa kanoilla on, sen mukavampaa, mutta huomioida täytyy myös tilan lämmittäminen talvella. Sopiva talvilämpötila on noin 5-10 astetta. Kanalan pitää olla kuiva ja vedoton. Lisätilaa kanalaan saa nostamalla kaikki toiminnot (ruoka- ja vesiastia, pesät) pois lattialta. Näiden lisäksi kanat tarvitsevat orren, jolla nukkua. Kuivikkeissa on vaihtoehtoja, kanalan lattialle voi levittää turvetta, sahan- tai kutterinpurua ja olkia. Kanat kylpevät mielellään hiekassa tai tuhkassa, ja tälle voi varata oman tilan tai astian kanalasta.

Kanat ovat käytännössä kaikkiruokaisia. Pääravinto koostuu yleensä kaurasta ja rehusta, jota saa maatalouskaupasta. Lisäksi kana tarvitsee kalkkia, jota saa myös maatalousliikkeestä. Myös munien kuorissa on kalkkia, ja murskatut munankuoret voi ja kannattaa syöttää kanoille. Kanat myös napsivat pieniä kiviä, jotka auttavat ruuan käsittelyä vatsassa. Lisäksi kanat syövät melkein kaikki keittiön ruokajätteet ja kesäisin nyppivät ruohoja ja ötökäitä. Jauhomadot ovat hyvä proteiinin lähde, jos sellaisia innostuu vaikka kasvattamaan.

Kana on hyvin reviiritietoinen, ja sitä voi pitä vapaana pihamaalla. Uuden parven tullessa taloon kannattaa kanoja toki pitää muutaman päivä suljetussa kanalassa, jotta ne oppivat missä syödä ja nukkua. Illan tullen kanat palaavat itse kanalaan orrelle. Ulkohäkki suojaa kanoja maailmaan vaaroilta, kuten pienpedoilta ja petolinnuilta.

Kasvihuone

Kasvihuoneen rakentamisen aloitin yli vuosi sitten. Into ei loppunut kesken, vaan aika. Syksyn lähetessä alkoi eläinten talvitilojen valmiiksi saaminen painaa päälle, ja Projekti Kasvihuone oli pakko laittaa sivuun Projekti Kuttulan tieltä.

Sonja Lumme neuvoo kirjassaan Satoa saunan takaa tekemään kasvihuoneesta riittävän ison; suunnittele minkä kokoisen kasvihuoneen tarvitset, ja tuplaa sen jälkeen kaavailemasi pinta-ala. Valitettavasti luin tämän vasta kun kivijalka oli paikallaan. Kasvihuoneen teossa tärkeää oli kierrätettyjen materiaalien käyttö. Rakentaminen on hitaampaa, mutta edullisempaa, ja ajatus uusiokäytöstä sekä kiinnostaa että lämmittää mieltäni.

Projekti eteni suurinpiirtein näin: sain vanhalta tutulta kolmen ikkunan karmin, jossa oli tuplalasit (sekä sekalaisia muita ikkunoita). Näistä päätin tehdä kasvihuoneen pitkät sivut. Pitkälle sivulle tulisi myös ovi, joten lisäsin pituuteen yhden ikkunan. Tämä mitta mielessäni laitoin maahan suodatinkankaan ja aloin koota kivijalkaa. Kivijalkan kokoaminen kannattaa aloittaa nurkkavistä. Kun nurkkakivet ovat paikallaan ja passissa, voi välikivet latoa väliin. Kaikkien välikivien ei tarvitse olla tismalleen samalla korkeudella nurkkakivien kanssa, osa voi olla lumeena hiukan matalammalla, jos sopivia kiviä on vaikea löytää.

Roikkuvat ruukut tuovat lisätilaa

Kivijalan päälle laitoin kaksi kierrosta 200x50 mm lankkua, jota edellinen omistaja oli jättänyt pihalle. Pitkälle sivulle asensin sitten aiemmin mainitsemani kolmen ikkunan karmin. Toiselle pitkälle sivulle rakensin karmin itse ja asensin tuplaikkunat tähän karmiin. Tässä mallissa kasvihuoneeni lepäsi talven yli.

Tänä keväänä hain paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä puuttuvat ikkunat. Lyhyille sivuille valitsin isot ikkunat, jotka ovat aikoinaan kasvihuoneessa olleetkin, ja kattoon kuusi normikokoista ikkunaa. Lisäksi sommittelin lyhyille sivuille jo aiemmin saamani pienet tuuletusikkunat. Jäljellä oli vielä yksittäinen hiukan erikokoinen ikkuna, josta tein puuosia lisäämällä oven. Projekti viimeisteltiin isältä saadulla valkoisella ylijäämämaalilla. Lattian tein luonnonkivistä, joiden raot täytin soralla.

Kasvihuoneen sisälle tein laatikot samasta lankusta, joista runko oli koottu. Nyt kun laatikot ovat valmiit ja niissä on kasvit, huomaan jo parantamisen tarvetta ensi kautta ajatellen. Pienessä kasvihuoneessa kaikki tila on käytettävä hyödyksi, ja nykyinen malli ei ole tilankäytöltään kovin tehokas. Syvässä laatikossa on tomaattia, kurkku ja yksi munakoiso (liian ahtaasti), matalassa laatikossa salaattia, pinaattia, rucolaa, pari paprikaa ja chiliä. Lisäksi jätin pienempään syvään laatikkoon yhden kesäkurpitsan ja yhden kurpitsan (loput taimet vein avomaalle), joiden lisäksi siellä kasvaa pari munakoisoa. Ruukuissa on basilikaa, persiljaa, ananaskirsikkaa, lisää chiliä ja paprikaa, kurkkua ja tomaattia. Ensi vuonna laitan kaikki yrtit, salaatit ja chilit ruukkuihin, joita voin  narulla ripustaa roikkumaan eri korkeuksille, ja varaan laatikot isommille kasveille, kuten munakoisoille, tomaateille, kurpitsoille ja kurkuille.

Maali vaikuttaa huomattavasti rakennuksen ilmeeseen.Ennen ja jälkeen -kuvat.

Possunassukat

Kolme possunassukkaa löysivät tiensä kotiin paikallisesta sikalasta 6. toukokuuta. Possujen tulo venyi odotettua pidemmälle, koska meillä oli pieniä viivytyksiä sikamökin tukkien sahauksessa. Sikojen suunniteltu tulopaino oli 20 kg luokkaa, mutta naskit olivat päässeet lähemmäs 30 kiloisiksi. Mistään aikaisemman päivityksen mukaisista pienistä söpöläisistä ei siis ollut kyse.

Olen kuitenkin viehettynyt sikoihin. Ne ovat puuhakkaita, uteliaita, älykkäitä ja huumorintajuisia eläimiä. Kunnioitan suuresti kaikkia maataloudesta elantonsa saavia, mutta näiden possujen tarmoa katsellessa tulee kieltämättä hiukan surku tuotantosikalan sikoja. Toisaalta täytyy sanoa, että tilallinen, jolta possut haimme, oli hyvin lempeä ja huolehtiva eläimiään kohtaaan, ja uskon hänen toimivan sikojen parhaaksi niillä resursseilla, jotka hänellä on.

Siat syövät lytättyä kaura- ohra -seosta, sekä tietysti, kuten sikojen kuuluu, kaikki talouden ylijäämät. Lisäksi saamme paikallisesta ruokakaupasta poistoon menevät leivät ja pullat. Ruokimme siat kolmesti päivässä. Toistaiseksi sikojen ruokinta ei ole ollut vaativaa, mutta koon kasvaessa myös ruuan tarve kasvaa. Vaikka tällainen "onnellisen" tai "vapaan" sian liha olisi kysyttyä ja siitä voisi itselleen kohtalaista tulonlähettä saada, sikamäärän lisäämistä tulevina vuosina ei ainakaan toistaiseksi ole harkittu juuri ruokinnan vaativuuden takia.

Mitä sika tarvitsee? Sika on hyvin vahva ja hyvin touhukas. Se vaatii jämerän aidan, jämerän kopin, tukevat ruoka- ja vesiastiat sekä lätin, jossa se ottaa mutakylpyjä suojatakseen itseään auringolta ja hyönteisiltä. Siat virikkeellistävät itseään tonkimalla maata ja leikkimällä, no, melkein millä vain. Ne kanniskelevat oksia, pyörittävät kiviä, kiskovat narua, ja tutkivat KAIKEN. Tietysti ne myös syövät, leikkivät toistensa kanssa, syövät, loikoilevat ja syövät. Alkuun siat olivat arkoja, mutta parissa viikossa niistä on tullut todellisia lellikkejä, jotka janoavat huomiota ja rapsutuksia.

Possut ihmeissään uudessa kodissa

Kanat käyvät syömässä possuilta jääviä jyviä.

Aurinkoisena päivänä on kiva köllötellä.

Ai niin, sioilla on tietysti nimet. Ressu, Surku ja Parku.

Lammas keittiössä

Vilja-koira ihastui kovasti uuteen tulokkaaseen

Odottelin karitsoita syntyviksi aikaisintaan viikon päästä, mutta keskiviiikkona 4.5. minua odottivat lampolassa reippaat kolmoset.

Synnytys oli ollut ilmeisen sujuva, sillä aamuruokinnan aikaan kaikki vaikutti vielä normaalilta. Muutamaa tuntia myöhemmin löysin karitsat kuivina ja eloisina. Varmaan normaalia valtaosasta lampureita, mutta itse seurasin viime keväänä jokaisen synnytyksen alusta loppuun. Ison eron asiaan tekee tietenkin se, että viime keväänä kaikki olivat ensikertalaisia, nyt samat uuhet ovat uusintakierroksella.

Ennen synnytystä uuhen ulkosynnyttymet "löystyvät", eli hänänalus turpoaa ja usein utareet täyttyvät. Omieni kohdalla tämä on tapahtunut jo päiviä ennen synnytystä. Vatsan "tipahtaminen" on myös merkki lähestyvästä synnytyksestä, vatsa viistää melkein maata ja nälkäkuopat tulevat näkyviin. Lampaan synnytyksen alkamisen tunnistaa usein levottomasta käytöksestä; lammas kulkee ympäriinsä ja kuopii pahnoja. Tämä on avautusmisvaihe, joka saattaa kestää kauankin. Entinen naapuri raportoi juuri pari päivää kestäneestä kuopimisesta ja petaamisesta. Lammas köyristää selkää ja irvistelee. Tämän jälkeen alkaa ulostyöntövaihe, joka on helposti nähtävissä. Omani olivat tässä vaiheessa vuoroin makuullaan, vuoroin seisaallaan nojaten päätään karsinan reunaan tai vesiastiaan.

Sitten onkin jännittävää nähdä, mitä peräpäästä alkaa työntyä ulos. Joskus tulee vesipää, liman ja veden sekainen pallo, joka kuitenkin usein hajoaa jo emättimessä. Karitsa voi syntyä sikiökalvoissaan tai niistä vapautuneena, ja ensimmäisenä olisi suotavaa nähdä kaksi sorkkaa ja niiden päällä nenä. Karitsan pitäisi muutamalla työnnöllä olla ulkona, ja emon nuolla se kuivaksi. Tärkeää on, että karitsan hengitysteiden (suun ja sierainten) ympärillä olevat limakalvot putsataan, yleensä emo kyllä osaa tämän. Karitsan muulla putsauksella ei ole kiire, jos emo alkaa jo työntä seuraavaa ulos.

Kuhunkin vaiheeseen kuluvaa aikaa on melko mahdotonta sanoa. Jokainen uuhi on yksilöllinen synnyttäjä, samoin jokainen synnytys on uniikki. Hyvä olisi antaa uuhen hoitaa synnytys itse, toisaalta jos apua tarvitaan, voi karitsoiden selviytyminen olla minuuteista kiinni. Suosittelen luettavaksi (paitsi synnytyksen, myös muun lampaan hoidon osalta) Greta Stenbergin Elämä lampaiden kanssa - lampaiden puolesta.

Otsikko lupaa lampaan keittiössä, ja nyt päästään siihen. Yksi kolmosista ei (syystä tai toisesta) kelvannut emolle, ja muutti ensimmäiseksi elinviikokseen keittiöön. Toki toukokuu on jo niin lämmin, että karitsa pärjäisi lampolassakin, mutta omani on niin pieni, että tilojen eristäminen on hankalaa, ja tämä parka tuntui saavan jatkuvasti päihinsä. Ensimmäisen vuorokauden karitsa sai emostaan lypsettyä ternimaitoa (hyvä että on vuohien kautta lypsämispraktiikkaa), jonka jälkeen jatkoimme kutunmaidolla, johon oli sekoitettu piimällä hapatettua kaupan punaista maitoa, sillä kuttu ei lypsänyt tuolloin vielä riittävästi. Vihreän lisääntyessä saatiin karotsan vatsa täytettyä pelkällä kutunmaidolla. Alkuun ruokin karitsaa noin viisi kertaa päivässä (yöruokinnasta luovuttiin kolmen vuorokauden jälkeen) ja ruokintakertoja vähennettiin pikkuhiljaa niin, että saa nyt  2,5 dl aamulla ja illalla. Karitsa on alusta asti ollut eläväinen ja syönyt hyvin.

 Muut synnytkset menivät yhtä sujuvasti kuin ensimmäinen. Toinen iso uuheni Martta synnytti muutamaa päivää myöhemmin isot kaksostytöt. Pikku-Kerttu, jota oli huolehtinut ja murehtinut jo ties kuinka kauan, piti minua jännityksessä 17.6. asti, jolloin se oli työpäiväni aikana synnyttänyt hyvän kokoiset ja virkeät kolmoset.

Kun nyt päivitän tätä tekstiä kesäkuun 19., on pullokaritsa asunut jo hyvän tovin lampolassa, kasvaa hyvin (eli on varsin pulska...) ja pärjää muun lauman kanssa. Kaikki muutkin karitsat voivat hyvin, ja kasvavat reipasta tahtia. Onnellinen loppu siis.

Ihanaa kevättä toivottaa tämäkin pieni poika!